perjantai 23. toukokuuta 2014


Day 4

Viimeinen ilta venähti itse kullakin pitkälle yli puolen yön, joten herätys oli tavallista karmeampi. Tukevan aamupalan ja aamulenkin avulla päivä lähti hyvin käyntiin. Pakkasimme tavaramme niin onnistuneesti ettei kellään jäänyt mitään hotellille. That calls for a Carlsberg. Meille oli varattu opastettu kierros, jossa kerrottiin oluen valmistamisesta ja panimon historiasta. Alhaisen ikämme takia emme saaneet maistella eri olutlaatuja, mutta Millakaan ei lämmennyt oluille. Sieltä matkasimme syömään Obelix cafeeseen, jossa annoskoot eivät olisi riittäneet Idefixillekään. Monelle meistä jäi tarve jatkaa ateriaa omatomisesti muualla.  Haimme laukut hotellilta ja lähdimme metrolla kohti lentokenttää. Viime kerrasta viisastuneena selvisimme metromatkasta ilman extrakierroksia.  Lentokentällä shoppailuun ei jäänyt kuin reilu tunti aikaa mutta yksi kauppa oli ylitse muiden tietyssä piirissä: Victoria's Secret.  Nyt lentokoneessa turvallisesti kohti kotia. 
-Emil, Pekka, Lauri
Day 3




Heräsimme reippaina uuteen päivään ! Jotkut kävivät aamulenkillä ja osa taas kiertelemässä kaupungilla. Tivoliin saavuimme yhdentoista maissa. Hurjapäisimmät uskaltautuivat laitteisiin, jotka menivät pää alaspäin, kuten Demoniin ja Vertigoon. Kaikilla oli tosi hauskaa! Sää oli taas aivan mahtava, ja auringosta tuli nautittua laitteiden lomassa. Kun nälkä pääsi yllättämään, suuntasimme syömään rannekkeisiimme kuuluvat pikaruoka-ateriat. Tivolin jälkeen oli taas aikaa kierrellä kaupungilla ja tehdä ostoksia. Loppuillaksi suuntasimme kauniiseen puistoon, jossa muisteltiin yhteisiä aikoja. Teimme myös jokaisesta luokkalaisestamme vihon, johon kirjoitimme hauskoja muistoja ja positiivisia asioita. Esitimme myös pantomiimeja eri aineiden oppitunneista. Oi kun oli ihana hetki! Sitten olikin aika suunnata hotellille istumaan viimeistä leirikouluiltaa. 


Veera ja Fanni

Leirikoulu Day 2


Leirikoulun toinen päivä alkoi minulla älypuhelimeni herätyksellä 7:45. Pienen taistelun jälkeen pääsin ylös sängystä ja puin vaatteet päälleni ja menin respaan odottamaan Santeria ja meidän juoksulle lähtöä. Juoksimme reilun tunnin Kööpenhaminan täysillä kaduilla ja sen lukuisissa puistoissa. Vitsit lensivät ja jalat myös. Lukuisten oikoteiden ja seikkailujen jälkeen. palasimme hotellille ja suuntasimme aamupalalle. Aamupalan jälkeen lähdimme kohti Glyptoteket -taidemuseota. 
Siellä kahden hikisen tunnin aikana opimme, mitä kaikkea epäortodeksellisen suurilla rahamäärillä ja loputtomalla kaljavirralla voi saada aikaan. Glyptoteket on katsos Carlsberg- olutpanimon perustajan pojan yksityinen kokoelma, jonka hän halusi koko kansalle nähtäväksi.
. Patsaiden ja arkkitehtuurin kyyläämisen jälkeen vaapuimme Kanal Cafeeseen nauttimaan silliä loputtoman monelta tuntuvalla tavalla. Lukuisten alkupalojen jälkeen pöytään  kannettiin valtava tarjotin erinäköisiä liharuokia ja juustoja. Ruuat nautittuamme kävelimme läheiseen puistoon rentoutumaan ja
pelaamaan Suvin kehittelemää, pesäpalloon perustuvaa, keppipalloa
Aikamme puistossa vietetyämme vetäydyimme hotellille. Hotellilla vietimme iltaa eteenpäin ja puhuimme ummet ja lammet yhdessä viettämistä vuosista järkkymättömään kello kymmeneen saakka, jonka jälkeen käperryimme horrostamaan uutta, kauniimpaa päivää kohti

-Otto M. , @MadMcStackz


Syvimmät pahoittelumme, että blogia ei päivitetty retken aikanan, mutta kenelläkään, ei tuntunut olevan aikaa kyseiseen tehtävään matkan aikana.

Tekstit kuitenkin ilmestyvät viikonlopun aikana ja kuvat viimeistään ensi viikolla.

-Mikko

tiistai 20. toukokuuta 2014

Day 1

Saavuimme lentokentälle kaikki hyvissä ajoin ja pääsimme sukkelasti turvatarkastuksesta läpi. Ylimääräinen aika (1,5 h) käytettiin hyödyksi pelaamalla korttia ja kiertelemällä kahviloissa.
Lentokone matka sujui hyvin ja kaikki käyttäytyivät hyvin. Lento oli ajallaan ja lentokeli oli hyvä.                              
Kööpenhaminassa oli heti saavuttuamme lämmintä ja porukka oli innoissaan.
Ensimmäisen ongelman kohtasimme metrossa. Metroraiteita korjattiin ja jouduimme vaihtamaan junaa Øresundissa. Emme aluksi kuitenkaan tienneet sitä ja palasimme samalla metrolla takaisin lentokentälle.
 Jatkoimme matkaa kuitenkin vielä kerran Øresundiin ja tällä kertaa tiesimme vaihtaa metroa.  Tanskassa on mukavia ihmisiä, jotka auttavat mielellään.
Muutama oppilas ja opettaja meinasivat jäädä vielä ovien väliin, koska ne sulkeutuivat niin nopeasti.
Hotelli oli erittäin pieni, kuuma ja turkoosi, mutta
kelpasi meille oikein hyvin ja herätti lähinnä huvitusta, eikä negatiivisia ajatuksia. Päivä soveltui loistavasti kävelemiseen ja kävelimme ensimmäiseksi raatihuoneen torille syömään. Itse kävin KFC:ssä syömässä. Ruoka oli maittavaa.
Tästä jatkoimme Gammelstrandiin, kiertoristeilylle. Aurinko paistoi ja oli kiva paistatella päivää katsellen Kööpenhaminan nähtävyyksiä. Kun tunnin kiertoajelu oli ohitse kävelimme Madklubbenille syömään. Siellä söimme oikein maukasta vasikkaa ja  jälkiruokaa. Tämän palasimme kioskin ja puiston kautta hotelille.  Päivä oli onnistunut ja uni varmasti maittaa raskaan päivän jälkeen.

Kuvia en postaa tähän blogiin vielä, koska puhelin ei halua olla ystävä.

Kuvia ilmestyy ennen paluuta kuitenkin ainakin minun (@Mikkelix) ja Pekan twitter-tilille (@P_Hamalainen)

Huomiseen!

-Mikko, @Mikkelix

maanantai 19. toukokuuta 2014

Tavarat pakattu!

Huomenna vihdoin lähdemme. Kööpenhamina kutsuu ja lento lähtee ennen puolta päivää. Kunpa kaikilla nyt vain olisi passit ja kaikki tavarat mukana.

Pääsemme myös käytännössä kokeilemaan, miten terveystiedontunnilla vasta opitut matkailijan terveysvinkit toimivat käytännössä.

Luvassa aikainen herätys, mutta varmasti sen arvoinen!

Lisää luvassa, kun vihdoin saavumme hippien ja hipstereiden luvattuun maahan.

-Mikko, @Mikkelix

perjantai 16. toukokuuta 2014


Tie vie Kööpenhaminaan!

Olarin koulun 9C lähtee luokkaretkelle Kööpenhaminaan 20.5-23.5
Matkalla tulemme vierailemaan monissa kohteissa, kuten Tivolissa ja Glyptoteteketissä.
Lisäksi tulemme syömään hyvää ruokaa ja nauttimaan Kööpenhaminan ilmapiiristä.

Matkaamme voit seurata blogissa tai Twitterissä häshtagillä Olari2CPH14

-Mikko, @Mikkelix